Ruotsalainen peliyritys, Thunderkick, aloitti toiminnan vuonna 2012. Kaksi alalla jo vuosia toiminutta henkilöä laittoi toimiston pystyyn Tukholmaan, ja alkoivat rakentamaan omaa unelmaansa. He halusivat irti massatuotannosta ja keskittyä kehittämään jotain laadukasta sekä omaperäistä.
Tärkeintä kaikessa oli selkeästi muistaa, että tekemisen pitää olla hauskaa. Vuosien jälkeen peliyritys on julkaissut yli 70:tä kolikkopeliä. Kaikki on tehty täysin käsityönä omassa yrityksessä, ja he ovat rohkeasti uskaltaneet tarjota uusia teemoja, voittotapoja ja erikoisominaisuuksia kolikkopeleissä.
Laatu korvaa todellakin määrän, ja poikkeuksetta heidän kolikkopelit ovat todella suosittuja pelaajien keskuudessa. Tutustu Thunderkickin ainutlaatuisia pelielämyksiä tarjoaviin kolikkopeleihin ja laita kelat pyörimään!
Thunderkick sai alkunsa vuonna 2012 Tukholmassa. Kaksi alan ammattilaista perustivat oman studion, ja halusivat tehdä jotain täysin omaa. He olivat aikaisemmin olleet töissä NetEntillä, eivätkä olleet tyytyväisiä siihen mihin suuntaan alaa hallitsevat pelijättiläiset olivat menossa.
Vuosien jälkeen peliyritys on edelleen suhteellisen pieni, mutta ovat ottaneet vakaan paikan markkinoilla ja nettikasinoilla. Yritys luo kasinopelit täysin omalla tavalla, jossa kaikkein tärkein on välittää pelaajille viihdettä arkeen. Siinä on onnistuttu erinomaisesti ja Thunderkick pelivalmistajana tunnetaan siitä, että se kehittää markkinoille täysin uniikkeja kolikkopelejä.
Yhteistyö NYX Gamingin kanssa toi pelistudion varsinaisesti pelaajien tietoisuuteen, ja nykyään lähes jokainen uusi julkaisu nousee välittömästi pelatuimpien pelien joukkoon nettikasinoilla.
Kolikkopelejä Thunderkick on julkaissut markkinoille yli 70:tä. Jokaisesta uudesta julkaisusta pyritään tekemään parempi kuin aikaisempi versio. Yrityksen ammattitaitoisessa tiimissä on noin 70:tä työntekijää, jotka tekevät kaikkensa että pelien jokainen yksityiskohta toimii ongelmitta. Näin pelaajille voidaan tarjota ainutlaatuinen ja kokonaisvaltainen pelielämys pelaamisen parissa.
10 suosituinta Thunderkick peliä ovat:
Peliyritys on lähtenyt liikenteeseen siitä, että heillä on käytössä ensiluokkainen pelialusta. Sen ansiosta he pystyvät hyödyntämään toinen toistaan parempia ominaisuuksia luodessaan kolikkopelejä.
Thunderkick casino pelit ovat todella viihdyttäviä. Ne on tunnettu erityisesti hauskasta toteutustavasta ja siitä kuinka niiden pelaaminen on yksinkertaista. Pelaajat esimerkiksi pääsevät välittömästi käsitykseen siitä kuinka monta voittolinjaa pelissä on ja pelit latautuvat nopeasti.
Toistaiseksi Thunderkick ei ole julkaissut yhtään jättipottia. Olisi todella mielenkiintoista nähdä tämän pelitalon versio jättipotista, mutta hyvin harvoin pienemmät pelitalot ovat lähteneet haastamaan isoja pelitaloja näiden kanssa.
Luonnollisesti heidän on täysi mahdottomuus tarjota päävoittona useiden miljoonien potteja, joten tämä rajoittaa heidän käytettävissä olevia mahdollisuuksia niiden suhteen. Tämä ei kuitenkaan poissulje sitä mahdollisuutta tulevaisuudessa.
Jos haluaa tavoitella suurempia voittoja, niin siinä tapauksessa ICE Casinon pelitarjonnasta kannattaa hakea esimerkiksi Zoom, joka tarjoaa panoksille 1 500x kertaisen voiton tai jos tämäkään ei riitä, niin silloin sopiva vaihtoehto on Mida Golden Touch, jossa hyvällä tuurilla voi voittaa jopa 10 000x päävoiton!
Kaikkia Thunderkickin casino pelejä yhdistää ajatus hauskanpidosta ja viihtymisestä. Tämä on selkeästi se ydinviesti mitä peliyritys haluaa välittää pelaajille. Siinä onkin onnistuttu hyvin, koska keloja pyöritellessä hyvin usein huomaa naurahtavansa pienille yksityiskohdille mitä peliin on lisätty animaation tai muun ominaisuuden muodossa.
Mitä uudemmasta julkaisusta on kyse, niin sitä upeammat ovat grafiikat, taustamusiikki ja ääniefektit. Monet visuaaliset asiat on toteutettu täysin eri tavalla kuin perinteisesti kolikkopeleissä. Esimerkiksi toisinaan kelat eivät häviä rullaamalla alaspäin, vaan ikäänkuin kaatuvat ruudulta pelaajan päälle.
Inspiraation peleihin Thunderkick on saanut perinteisesti muun muassa aasialaisesta, kreikkalaisesta ja egyptiläisestä kulttuurista sekä muista klassista kolikkopelien aiheista. Toki joukosta löytyy muitakin aiheita kuten söpöjä kissoja, taikuutta ja maatuskoja.
Thunderkick peleissä käytetty pelimekaniikka rikkoo niitä perinteisiä kaavoja mitä kolikkopeleissä yleensä on totuttu näkemään. Toki pelivalikoimasta löytyy aivan perinteisiäkin kolikkopelejä, joista löytyy viisi kelaa kolmelta riviltä symboleineen ja ilmaiskierroksineen.
Hyvin usein peleissä kuitenkin pyritään välttämään kaavamaisuutta, ja niihin on pyritty löytämään täysin uusia ominaisuuksia. Vaihtelua kolikkopeleihin on saatu muun muassa näillä seuraavilla tavoilla:
Mobiilipelaaminen on yksi tärkeimmistä osa-alueista pelivalmistajille, koska suurin osa pelaa nettikasinolla joko puhelimella tai tabletilla. Thunderkickin ensimmäinen mobiilipeli, Esqueleto Explosivo, julkaistiin vuonna 2015.
Nykyään yrityksen kaikki kolikkopelit kehitetään käyttämällä HTML5-teknologiaa, joten ne ovat yhteensopivia millä tahansa laitteella pelatessa. ICE Casinolla pelatessa ei tarvitse ladata erillistä sovellusta, vaan riittää kun nettikasinolle kirjautuu mobiiliselaimen kautta.
Löydät kaikki palveluntarjoajan pelit helpoiten suodattamalla ne pelivalikoimasta. Tämä onnistuu kätevästi peliaulasta, samasta palkista mistä löytyvät pelikategoriat.
ICE Casinolla pelaajat voivat lunastaa käyttöönsä erilaisia bonuksia, etuja ja osallistua erilaisiin kampanjoihin. Yleensä bonukset ovat käytettävissä myös Thunderkickin kolikkopeleissä. Muista kuitenkin varmistaa asiaa aina bonusehdoista ennen edun lunastamista.
Ajankohtaiset tiedot näistä löytyy vierailemalla kampanjat-sivulla, josta löydät sieltä muun muassa nämä seuraavat tarjoukset:
Thunderkick on peliyritys, joka kehittää vain ja ainoastaan kolikkopelejä. He eivät ole toistaiseksi julkaiseet markkinoille mitään muita kasinopelejä. Huolimatta siitä, että kyseessä on suhteellisen pieni pelitalo, niin heidän pelit ovat todella suosittuja pelaajien keskuudessa.
Niiden vetovoima perustuu omaperäisyyteen, hauskuuteen ja tekniikan ensiluokkaiseen laatuun. Jos tarkastelemme palautusprosentteja, niin ne ovat keskimääräisesti noin 96,5 % ja volatiliteetti on yleensä keskisuuri.
Thunderkick kasinot tarjoavat mahdollisuuden kokeilla kaikkia pelejä niiden demoversiossa täysin ilmaiseksi. ICE Casinolla se versio löytyy klikkaamalla pelikortin päältä löytyvää demo-linkkiä.
Nämä toimivat täysin samalla tavalla kuin pelin oikeat versiot, mutta pelaajat saavat käyttöönsä leikkirahaa, – eli panokset ja voitot eivät ole todellisia. Voit siis kokeilla näitä parhaita kolikkopelejä demoversiossa ennen kuin panostat oikealla rahalla: